Näytetään tekstit, joissa on tunniste pahoinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pahoinvointi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. marraskuuta 2017

lisäravinteista

Pahoinvointi on helpottanut ja loppunut lähes kokonaan ja oon palannut takaisin kouluun. Voimaton ja väsynyt olo on kuitenkin seurana usein ja siksi onkin tärkee pitää omasta hyvinvoinnista huolta, että jaksaa. Mulle se tarkoittaa päivärytmiä, säännöllisesti syömistä ja liikkumista oman voinnin mukaan.

Raskausaikana täytyy ottaa tarkemmin huomioon se mitä syö ja mitä tarpeellista saattaa jäädä syömättä.

Tässä on ravintolisät joita itse otan päivittäin.



Omega-3 -rasvahappojen (DHA+EPA) saanti on tärkeää kaikissa elämänvaiheissa, mutta raskaus- ja imetysaikana niiden merkitys korostuu. DHA edistää lapsen aivojen ja näkökyvyn kehitystä ja vahvistaa myös minun aivojen toimintaa ja näkökykyä. Lisäksi Omega-3 on hyväksi sydämelle ja verenkierrolle.

Yksi Minisun Multivitamin Mama -tabletti sisältää 17 eri vitamiinia ja hivenainetta ja se on suunniteltu juurikin raskaana oleville, raskautta suunnitteleville ja imettäville. Myös monen vitamiinin ja hivenaineen tärkeys korostuu raskausaikana ja niillä on tärkeitä tehtäviä sekä minun että vauvan hyvinvoinnin kannalta. Oon perehtynyt kyseisessä monivitamiinissa sisältävien vitamiinien ja hivenaineiden tärkeyteen raskauden eri vaiheissa ja todennut tämän pillerin olevan erittäin hyvä juttu mulle päivittäisen ravinnon lisäksi ja ostinkin tämän Apteekista melkein heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Myös neuvolasta suositeltiin tätä.
Kun pahoinvointi oli tosi paha niin en pystynyt ottamaan tota monivitaminia ollenkaan. Huomasin että aina kun  otin vitamiinin niin noin tunnin päästä siitä oksensin. Googlailin ja totesin, etten ole ainoa jolla kroppa reagoinut kyseiseen valmisteeseen noin. Tästä syystä välttelin alkuraskauden ajan tätä. Enää ei ongelmaa.

D-vitamiini on myös tarpeellinen ympäri vuoden jokaiselle Suomessa, koska täällä ei voi saada sitä koskaan liikaa auringosta tai normaalista ravinnosta. D-vitamiini edistää esimerkiksi kalsiumin ja fosfaatin imeytymistä suolistossa ja näin ollen saattaa ehkäistä esim. luun kasvun ja kehityksen häiriöitä.



MSM on rikkiyhdiste, jota meillä on luonnostaankin kehossa. MSM lisää kollageenin tuotantoa ja kollageenia esiintyy mm. luussa, rustossa, nivelissä, jänteissä, ihossa ja elinten ympärillä. Kollageeni vahvistaa ihoa, kynsiä ja hiuksia ja antaa kudoksille ja nivelille kestävyyttä ja elinvoimaa. Sekoitan MSM:ää päivittäin 1-2 tl veteen ja pahalta maistuu varsinkin jos en oo vähään aikaan muistanut ottaa. Tää ainakin tukee väitettä, jonka mukaan MSM maistuu sitä pahemmalta mitä isompi tarve sille on.


Mun hemoglobiiniarvot on ollut aina aika matalat ja tämä saattaa selittää mun väsymystä ja voimattomuutta. Raskaana ne arvot yleensä myös vähenee entisestään. Oon ennen raskautta joutunut muutaman kerran ottamaan rautakuurin ja nyt raskauden aikana neuvolassa suositeltiin ihan pitämään sellasta ylläpitävää rautakuuria ainakin jonkin aikaa. Oonki ostanut ihan Prismasta tollasta juotavaa Floravital rautavalmistetta ja kokenut ton myös hyödylliseksi.Hyvänmakusta ja hemoglobiiniarvot on myös pysynyt normaalilukemissa vaikka matalat ovatkin edelleen.


Kaikki nää aineet on kropalle luonnollisia ja niitä saadaan tasapainoisesta ravinnosta, muttei kuitenkaan välttämättä riittävästi ja siksi koen kyseiset lisät hyödyllisinä mulle ja vauvalle.

tiistai 29. elokuuta 2017

ensimmäinen neuvolakäynti

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa neuvolassa.
Mulla oli jo aamulla silmälääkäri, ja tosi huonovointisena sinne raahauduin. Siellä oli yks tosi mukava hoitaja, joka päästi mut sänkyyn lepäilemään ja toi kylmää vettä. Helpotti kyllä huomattavasti kun pääsi makaamaan jonotusajaksi.

Ennen neuvolaa nukuttiin pikku päikkärit, jonka jälkeen olo oli yhtä etova edelleen. Puolikas hapankorppu oli klo 14 mennessä koko päivän aikana uponnut.
Neuvolassa meidät sitten kutsuttiin huoneeseen ja annettiin täytettäväksi joku kysely koskien päihteiden käyttöä. Tämän jälkeen käytiin läpi välteltävät ruoka-aineet, liikkuminen raskauden aikana, sairaudet lähisuvussa jne. Hirveesti saatiin tietoa vertaisryhmistä, perhevalmennuksista ja muista tukiryhmistä - jäi kyllä fiilis, että tyhjän päälle ei tässä jäädä.
Sit kyselin vinkkejä tohon pahoinvoinnin lievittämiseen. Samaa kun ennenkin, ei kukaan siihen oikeen mitään vinkkejä oo osannut antaa. Muuta kun että syö ja sitä mitä tekee mieli.
Mulla paino laskenut hiukan siitä mihin se aluksi nousi.

Saatiin myös lomakkeita täyteltäväksi ja neuvoja seuraavia käyntejä varten. Mun pitäis myös varata ysiviikolle aikaa labraan verikokeita varten.

Reilun tunnin jälkeen, kun asiat oli käyty läpi niin päästiin lähtemään.
Hyvä fiilis jäi ystävällisestä palvelusta. 😊


maanantai 28. elokuuta 2017

rv 8 ja pahoinvointia

Olen raskausviikolla kahdeksan. Luen netistä, minkä kokoinen olet ja miten kasvat tällä viikolla.

Pahoinvointini alkoi edellisellä viikolla. Pahinta vaihetta oli edeltänyt jo pitkään tilanne, jossa kaikki tutut ruoat ja ruoka-aineet haisivat ja maistuivat pahalta. Oli ollut jo pitkään niin, että sain joinakin päivinä syötyä vain esim. kaksi hapankorppua tai puolikkaan omenan.
Perjataina kävin opon luona tutustumassa uuteen kouluuni. Aamulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin syönyt jotain. Pelkkä jääkaapin avaaminen etoi tarpeeksi.
Koulussa menin ruokailuun enkä saanut syötyä juuri mitään, vaikka oli hyvää ruokaa tarjolla. Join vettä. Ulos päästyäni oksensin ensimmäistä kertaa.

Lisäksi seurana on tolkuton väsymys. Väsyttää ihan kokoajan, ja voisin nukkua vaikka kuinka pitkään ja vaikka kuinka usein.

Nyt vaikeampaa pahoinvointia on kestänyt useamman päivän. Tänään lähdin koulusta ensimmäisen tunnin jälkeen pois. Turhauttaa. Haluaisin elää normaalia elämää, käydä koulussa, nähdä ystäviä, kahvitella, siivota, tehdä ruokaa jne. Mitä nyt arkeen kuuluu.

Toisaalta tämä oli odotettavissa ja olen aina tiennyt, että jos tulen olemaan raskaana, saatan kärsiä pahoinvoinnista.
Kuitenkin hieman yllätyin, koska tähän asti raskaus ei ole 'tuntunut missään', ja esimerkiksi omalla äidilläni huono olo on alkanut jo paljon aiemmin.

Tietysti mieliala on myös heitellyt, mutta ei niinkään pahasti, kun useimmiten sinä aikana kuukaudesta.

Masentavaa on, kun tuntuu, ettei tähän tule koskaan loppua ja kauhulla olen lukenut netistä tarinoita tapauksista, joissa pahoinvointi kestänyt loppuraskauteen saakka. Hyi.
Koulunkäynti kyllä kärsii ja se on näillä näkymin väistämätöntä. Pitääkin kysyä, olisiko mahdollista suorittaa kurssia esim. parin viikon ajan itsenäisesti.

Lohduttaudun kuitenkin ajatukseen, että tärkeintä on levätä ja kuunnella kroppaa. Mennä oman voinnin mukaan. Ja että vauva kyllä ottaa sen mitä tarvitsee, vaikka itse en saa mitään uppoamaan.
Ja että hyvän asian vuoksi tässä kärsitään. Ehkä mä selviän hengissä. 😉

Huomenna on ensimmäinen neuvola, vähän jännittää. 💖